Kotimainen

Tuotteemme suunnitellaan, kaavoitetaan sekä ommellaan Suomessa. Lisäksi käytämme kotimaisia materiaaleja niin pitkälle kuin se suinkin on mahdollista, jotta tuotteidemme kotimaisuusaste on mahdollisimman korkea.

Tuotannon osalta olemme onnistuneet löytämään suomalaisia vaatetusalan huippuammattilaisia ja meistä on mahtavaa päästä työllistämään heitä ja näin osaltamme luoda työpaikkoja Suomeen.

Yhteistyökumppanimme löydät täältä.


Kestävä

Uskomme, että kaikista ekologisinta on se, että vaate kestää käytössä mahdollisimman pitkään. Koska vaatteemme on suunniteltu säilymään sisarukselta toiselle, olemaan kokonsa puolesta mahdollisimman pitkäikäisiä ja pysymään ajankohtaisina vuodesta toiseen, haluamme, että ne myös kestävät käytössä. Siksi vaatteemme ovat myös korjattavia. Ne sisältävät paikat, jotka ovat puhki kuluttuaan helposti vaihdettavissa uusiin. Tällä tavalla saamme vaatteen elinkaaren huomattavasti pidemmäksi ja samalla pienennettyä vaatejätteen määrää.


Ajaton

Tavoitteenamme on, että tuotteemme kestävät aikaa ja tuottavat iloa mahdollisimman pitkään. Tämä tarkoittaa sekä materiaalien kestävyyttä, laatua että ajatonta designia.

Tuotteemme ovat sekä muotokieleltään että väreiltään ajattomia ja helposti muunneltavia. Vaihdettavien tupsujen ansiosta voit muokata vaatteesta helposti juuri mieleisesi! 


Unisex

Emme halua erotella tyttöjä ja poikia - meille kaikki ovat lapsia. Siksi kaikki vaatteemme ovat unisex-mallia.

Unisex-vaatteet voit huoletta säästää lapsen mahdollisille pikkusisaruksille tai myydä ne helposti eteenpäin.