Yhteistyökumppanit
Teemme mielellämme sekä markkinoinnillista että tuotteisiin liittyvää yhteistyötä muiden kotimaisten yritysten kanssa, koska uskomme, että yhteistyössä on voimaa.
Jos olet kiinnostunut mahdollisesta yhteistyöstä, laita meille viesti joko täällä tai osoitteeseen info@iloastore.fi, niin jutellaan lisää!
Foxa Oy
Foxa Oy on suomalainen, 2000-luvulla toimintansa aloittanut ulko- ja työvaatekankaisiin keskittynyt yritys. Foxa Oy kehittää korkealaatuisia, tiukat tekniset laatuvaatimukset omaavia kankaitaan yhdessä Pohjoismaiden moderneimmista tekstiililaboratorioista Forssassa. Laboratoriota käytetään paitsi kankaiden kehittämiseen, myös laadun varmistamiseen. Foxa testaakin kaikki tehtaalta tulleet kangaseränsä tasalaatuisuuden varmistamiseksi ennen asiakkaille lähetystä. Näihin laadukkaisiin kankaisiin luottaa jopa Suomen puolustusvoimat.
Foxa on erittäin tarkka sekä ympäristö- että sosiaaliseen vastuuseen liittyvistä asioista. Yritys vaatiikin yhteistyökumppaneiltaan YK:n määrittämää kymmentä periaatetta (United Nations Global Concept), jotka koskevat ihmisoikeuksia, työntekijöiden asemaa, ympäristöasioita ja korruptiota. Kankaiden valmistus tapahtuu tarkkaan valikoiduissa tehtaissa Kiinassa, jossa Foxa vierailee usein varmistaakseen toiminnan laadun ja vastuullisuuden.
Käytämme Foxan korkealaatuisia kankaita tuotteissamme, jotka on tehty kestämään kovaakin kulutusta.
Kauneve
Kauneve tarjoaa kotimaisia, vastuullisesti tuotettuja villavaatteita ja -asusteita koko perheelle. Kauneven toiminta perustuu voimakkaasti vastuullisuuteen, kestävään kulutukseen sekä hyvän tekemiseen. Ne ovat asioita, joista Kaunevella ei laadun ohella tingitä. Kauneven neuleet ovatkin mahdollisimman mukavia ja käytännöllisiä sekä samalla kauniita, joten ne tuovat fyysistä ja henkistä hyvää oloa käyttäjilleen. Myös käyttäjä kokee tekevänsä hyvää, kun valitsee kestävän ja vastuullisen tuotteen.
Kauneve valmistaa tuotteidemme vaihdettavissa olevat tupsut sekä muut asusteet, jotka on valmistettu 100% GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta. Ulkovaatteidemme mitoituksessa on myös huomioitu se, että niiden alle mahtuu hyvin Kauneven kaunis Saukko-villahaalari. Kauneven merinovillaisia asusteita olemme käyttäneet myös tuotekuvauksissa.
Sarjontapalvelu SR
Sarjontapalvelu SR aloitti toimintansa keväällä 2019 jatkaen pitkään allalla toimineen Tampereen Sarjontapalvelu Oy:n liiketoimintaa. Sarjontapalvelu SR tarjoaa monipuolisia palveluja vaatteiden kaavoitukseen ja sarjontaan vuosikymmenten kokemuksella, mutta nykyaikaisella tekniikalla. Heidän palvelunsa on suunniteltu nopeuttamaan ja helpottamaan tietä ideasta valmiiksi tuotteeksi.
Sarjontapalvelu SR vastaa tuotteidemme kaavoituksesta ja toimii suurena apuna tuotekehityksessä.
Ompelimo Millimetri
Osan tuotteistamme valmistaa tamperelainen Ompelimo Millimetri. Ompelimo toimii samoissa tiloissa Sarjontapalvelu SR:n kanssa ja on mukana jo tuotekehitysvaiheessa vastaten myös mm. prototyyppien ompelusta.
Kiteen Tekstiilitehdas Oy
Osan tuotteistamme valmistaa Kiteen Tekstiilitehdas Oy, joka on perustettu vuonna 2013 Marimekon sulkiessa tehtaansa Kiteellä. Vaikka kyseessä on vielä melko nuori yritys, henkilökunnalla on useiden kymmenien vuosien kokemus erilaisten trikoiden, kassien, sankalaukkujen ja kukkaroiden sekä laukkujen valmistuksesta Marimekon alaisuudessa. Kiteen tehdas toimi aikoinaan jopa Marimekon malliompelimona, joten eri vaatteiden ompelusta Kiteellä on pitkät perinteet. Marimekon osaamista on aina arvostettu ja Kiteen Tekstiilitehdas on onnekas pystyessään jatkamaan näitä korkealaatuisia perinteitä.
Tuotenauha Oy
Tuotenauha Oy yksi pohjoismaiden suurimmista tuotemerkkien, nauhojen, etikettien, tavaraselosteiden, pesuohjeiden sekä tarrojen valmistajista. Kaikkien tuotteidemme pesu- ja logolaput ovat lahtelaisen Tuotenauhan valmistamia.